MUMMON PERINTÖ KULKEE MUKANA UUDESSA MUODOSSA

Perintökorut ovat harvoin sellaisenaan mieluisia uudelle käyttäjälle. Aika ja muoti muuttuvat ja uuden käyttäjän olemassa olevat korut vaikuttavat myös osaltaan asiaan. Siinä, että korut odottavat laatikon pohjalla oikeaa hetkeä loistaa uudelleen, ei ole mitään pahaa. Pääasia on, että niitä ei unohdeta kokonaan.

Mummon perintösormuksissa ei ollut mitään vikaa, niiden malli oli itse asiassa hyvinkin klassinen ja aikaa kestävä. Siitä huolimatta sormukset eivät olleet uuden käyttäjänsä tyylisiä.

Asiakkaalla käytössä ollut rubiinisormus oli ns. Carmosier-mallia. Sen muoto saneli pitkälti uuden sormuksen mallin. Carmosierin rinnalle istui täydellisesti perinteinen v-mallinen sormus. Perintösormusten timantit käytettiin hyväksi uudessa sormuksessa ja lisäksi hankittiin kaksi uutta timanttia, että saatiin v-malli kauniisti toteutettua. Lopputulos oli kerrassaan upea! 



Tilaustyöprojektien paras anti ammattilaisten näkökulmasta on tyytyväinen asiakas. Kun näkee, kuinka onnellinen ja tyytyväinen asiakas on lopputulokseen, voimme mekin yhtyä asiakkaan iloon ja olla tyytyväisiä hyvin suoritetusta työstä. Välitämme aina myös asiakkaan kiitokset kultasepillemme, jotka ovat olennainen osa näitä projekteja.




Kommentit